Vilma ja minä

Vilma tuli osaksi mun perhettäni 24.11.2009. Hain Vilman tytön luota joka oli ottanut Vilman ja Vilman veljen löytökodista vasta pari viikkoa aikaisemmin. Heille oli kuulemma ilmaantunut hirvittävä allergia, jota en kuitenkaan havainnut paikalle päästyäni. En jäänyt kyselemään enempää, vaikka näin myöhemmin ajatellen se olisi kannattanut. En tiedä siis Vilman alkuperästä juuri muuta kuin että Vilma on navettakissa. Siitä mikä navetta, missä päin suomea, mitäs emo... En tiedä mitään.

Vilman ensimmäinen leikkihetki uudessa kodissa

Vilma oli 14 viikkoinen kotiin tullessa. Minun ensimmäinen lemmikkini ikinä (jos pientä vammaista triopsia ei lasketa, minusta ei). Olin aika ymmälläni että mitä kissan kanssa pitää edes tehdä. En edes tajunnut että pienessä pirpanassa voi olla niin paljon voimaa, kun Vilma kassistani yritti paeta autossa istuessa. Olin hankkinut kotiin kissanruokaa, hiekat, kipot, kupit ja kaiken tarpeellisen.

Vilma kotiutui hyvin. Tuli heti ensimmäisenä yönä viereeni nukkumaan. En oikein uskaltanut edes nukkua koska pelkäsin että liiskaan koko kissan. Enkä kieltämättä ollut tottunut kehräämisäänen kuunteluun nukkumaan mennessä.

Vastustamaton ilme

Arki sujui suht hyvin, Vilma oli ja on vieläkin, aika villi ja niin astiat kuin vaatteetkin saivat kyytiä.

Sylissä Vilma ei viihtynyt ollenkaan, mutta ajattelin että ehkä se sen oppii ajan myötä. Mutta asetuttuani tietokoneelle sängylle Vilma löysi nopeasti oman paikkansa...

Tämä on nykyään harvinaista herkkua

Myöhemmin tultiin tutustumaan äitini kotiin, silloin Vilmaa hirvitti, ja se itkikin melkein koko sen illan. Ehkä liian paljon avaraa tilaa ja vieraat hajut ihmetytti. Kuitenkin pian Vilma tajusi isomman asunnon mahdollisuudet.. Pitkä eteinen on hyvä rallirata.

Ravasin edes takasin omani ja äitini kodin välillä, koska minun kodissani naapurit olivat pahemman sorttisia häiriköitä, etten viihtynyt siellä ollenkaan. Lopulta muutin äidin avuksi tänne kunnes löydän itsellenikin sopivan työn. On myös ollut hyvä että on välillä kahden ihmisen kädet olleet Vilman hoitohommissa. Enhän minä muutekaan ole jättänyt Vilmaa pidemmäksi aikaa yksin, kuin koulupäiväksi.

Äitini ja Vilma

Nykyään Vilma on meidän hienohelmainen, hemmoteltu prinsessa. Kesken leikin pitää suoristaa turkki, kokoajan se on sekaisin ja sotkussa. Hän saa miltei kaiken haluamansa maukumalla tarpeeksi. Hissikin on jos korkealta pitää päästä alas... Nimittäin vanha leipäkori ja jompikumpi mammoista. 

Lempipuuhiin kuuluu korkeille paikoille kapuaminen, vessapaperien tuhoaminen, rallittaminen, herkuttelu ja söpöily. Vilma ei pidä miehistä, koiraserkku Rockystä, ovikellosta, imurista eikä mopista. Takapihan räkättirastaiden pesimispuuhien häiriköinti on mukavaa kesäisin. Ulkoilla Vilma ei tykkää, ainakaan valjaissa ja hihnassa. Kai se yksin kelpaisi lähteä karkuteille, ja sitäkin aina välillä yritetään.

Minä olen Vilma-höpsähtänyt. Kaikki kaverini ovat saaneet kuulla ihan liikaa:"Vilma sitä ja Vilma tätä" -juttuja, joten ehkä on hyvä että keskitän nämä kaikki Vilmajutut tänne yhteen osoitteeseen!

ps. Nyt sivupalkissa toimiva Bloglovin' nappi vie oikeaan osoitteeseen!